Rauman museo on perustettu vuonna 1891. Yksityisten kaupunkilaisten aloitteesta perustettu museo tuli pian Rauman kaupungin hoitoon. Museo on runsaan sadan vuoden toimintansa aikana keskittynyt Rauman kaupungin historiaan ja paikalliseen kaupunkikulttuuriin. Kaupungin luonteen mukaisina erikoisaloina ovat olleet rakennettu ympäristö, merenkulku ja pitsi.
Museo tallentaa, tutkii ja tekee tunnetuksi oman alueensa kulttuuria. Esinekokoelmien lisäksi museo on tallentanut arkisto-aineistoa ja valokuvia. Valokuvia on otettu myös museon oman dokumentointityön aikana. Samoin on äänitetty haastatteluja. Museon tutkimuksia on esitelty näyttelyiden, julkaisujen ja yleisöluentojen muodossa.
Museon käytössä on yhteensä viisi kiinteistöä, jotka ovat avoinna yleisölle. Näistä Vanha raatihuone, Marela ja Kirsti sijaitsevat Vanhan Rauman alueella ja niillä on yhtymäkohtia myös pitsinnypläykseen ja pitsien käyttöön. Savenvalajan verstas sijaitsee vähän vanhan kaupungin ulkopuolella, sillä palonvaarallisena sitä ei voinut sijoittaa tiheään rakennetulle kaupunkialueelle. Lisäksi museon hallussa on paikkakunnan merenkulkuperinteihin liittyvä näkötorni, Kiikartorni.
 
 

Vanha raatihuone

Vanha Raatihuonerakennus on ollut Rauman museon käytössä kuluvan vuosisadan alusta asti. Rakennus on valmistunut vuonna 1776.

Hyväksytyiksi tulleet rakennuspiirustukset laati Turun kaupunginarkkitehti Christian Schröder. Suunnitelmia oli tehnyt myös rakennustöistä vastannut turkulainen muurarimestari Johan Schytt ja alustavia luonnoksia

Rauman kaupungin omat raatimiehet. Jyrkän katon ja siitä nousevan tornin suunnittelussa ja toteutuksessa tarvittiin kokeneita kirkonrakentajia. Sellaisia olivat läheisen Lapin seurakunnan lukkari Job Höckert, joka vastasi katosta ja Turun seudulla toiminut rakennusmestari Anders Wahlberg, jonka käsialaa on raatihuoneen torni. Tornin muoto on sukua saman suunnittelijan tapuleille.

Rauman vanha raatihuone edustaa lähinnä barokkityyppiä, mutta rakennuksen perusmuoto, kaksikerroksinen tornilla varustettu raatihuone on tuttu jo keskiajan kaupungeissa. Alkuperäisessä asussaan säilyneitä 1700-luvun raatihuoneita on Rauman lisäksi ainoastaan Porvoossa.
Yläkerrassa oli raatisali, toimisto ja arkistotiloja, alakerrassa poliisien putka sekä myymälätiloja.

Tällä hetkellä on Vanhalla Raati-huoneella esillä kaupungin historiaan, merenkulkuun ja pitsinnypläykseen liittyvää esineistöä. Myös pitsinnyplääjän työnäytökset ovat useita vuosikymmeniä kuuluneet museon nähtävyyksiin, vaikka nyplääjää ei koko ajan olekaan paikalla.
 



 

Marela

Marelan nimi juontaa taloa 1700-luvun jälkipuoliskolla omistaneesta Abraham Marelinista. Hän oli kauppias ja laivanvarustaja, kuten talon myöhemmätkin omistajat.

Tontin muoto ja suurin osa rakennuksista periytyy Paqvalinien suvun lähes sata vuotta jatkuneelta omistuskaudelta. Alkuperäiseen tonttiin liitettiin naapuritontti Jäkäri. Vuonna 1825 valmistui uusi päärakennus.

Kookas vilja-aitta on vuodelta 1830. Sen vieressä oleva vaunuvaja pystytettiin 1800-luvun puolivälissä. 1830-luvulta ovat myös toinen kadunvarsirakennus, joka alun alkaen käsitti varastotiloja ja ulkorakennusrivi, jossa oli talli, navetta ja liiteri sekä myöhemmän korjauksen yhteydessä tehdyt uusi pakari- ja väentupa.

Rakennusten nykyinen ulkoasu on peräisin viime vuosisadan lopusta. Silloin päärakennus sai komean uusrenessanssivuorauksensa. Samoihin aikoihin tehtiin kunnostustöitä myös muualla kaupungissa niin, että noin kaksi kolmasosaa rakennuksista sai uuden muodinmukaisen ilmeen.

Varallisuutta toi kaupungin purjelaivamerenkulun kukoistus 1890-luvulla.

Marelaa omisti kaupungin varakkaimpiin kauppias- laivanvarustajiin kuulunut Gabriel Granlund. Sisätilojen koristeelliset kaakeliuunit, ovet, kattojen maalaukset ja paneloinnit kertovat vauraudesta ja museosisustus vanhan laivanvarustajaperheen elämäntavasta. Marelan asukkaiden tyyppiset raumalaiset olivat niitä, jotka tukivat säännöllisesti vähävaraisia nyplääjiä ostamalla pitsit liinavaatteisiinsa.

Marelan emännästä on kuva myös pitsitomisteisessa asussa .

Museona Marela on ollut 1980-luvun alusta lähtien.
 

 


 

 

 
Kirsti

Kirstin rakennusryhmä Raumanjoen varressa kertoo rakentamisesta 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa ja asumisen pitkistä perinteistä Raumalla.

Kadun varressa on asuinrakennus, jonka läpi kuljetaan portista pihalle.

Ulkorakennukset, aitta ja talli-, navetta ja varastorakennus kiertävät tontin laitoja. Siellä missä ei ole rakennuksia, on tontti ympäröity lauta-aidalla.

Umpinaisesta piha-alueesta on vielä erotettu aidalla osa, johon eläimet voitiin päästää talvella ulos jaloittelemaan.

Päärakennus on pystytetty 1700-luvulla ja sitä on jatkettu 1800-luvun alussa leivintupa-osalla. Matala, sileällä pystylaudoituksella vuorattu rakennus, jossa on kuusiruutuiset ikkunat, antaa kuvan siitä, millaiselta koko kaupunki näytti.

Kirsti ehti olla 200 vuotta saman suvun omistuksessa ennen kuin se 1970-luvulla siirtyi museolle. Omistus kulki nais-linjaa: Kirstiin saatiin useimmiten kotivävyjä, jotka jäivät taloon. Näin talon omistajien nimet ovat vaihdelleet, samoin ammatit. Talon rakentajat olivat laivureita, joilla oli osuuksia puuastioita Saksaan ja Tanskaan vieneissä aluksissa.

Myöhemmin on omistajina ollut merimiehiä, työmiehiä ja käsityöläisiä, mm. seppä. Kirstissä on asunut myös vuokralaisia.

Talon omistajien etuoikeuksiin kuului kaupungin peltojen vuokraaminen. Maatalous oli hyvä sivuelinkeino: Kirstissä luovuttiin lehmistä vasta 1950-luvulla. Toinen raumalaisten lisätulonlähde on ollut pitsinnypläys, ja Kirstin naiset ovat olleet tunnettuja nyplääjiä 1700-luvulta näihin päiviin.

Museo esittelee Kirstissä omistaja- ja vuokralais-perheiden asumista 1900-luvulla. Kirstissä järjestetään myös työnäytöksiä, esimerkiksi kehruuta ja verkonpaikkausta tai nypläystä . Syksyllä Rauman koululaiset tutustuvat Kirsittä siihen, miten Raumalla elettiin ennen.  
 

 




 

        
 
 

Savenvalajan verstas

Savenvalaja Gustaf Löfmanin verstaan päätuotteena ovat olleet uunikaakelit. Ruskeaksi lasitettuja kaakeleita valmistettiin punasavesta. Sileän kaakelin lisäksi tehtiin muotilla koristekaakeleita, joita käytettiin uunien kulmissa ja yläosissa. Sivutuotteena olivat dreijatut vadit.
Savenvalajien työhuoneet oli paloturvallisuus-syiden vuoksi sijoitettava kaupungin ulkopuolelle ja Löfmanin verstaallekin on vanhasta kaupungista matkaa muutama sata metriä. Verstas uuneineen ja irtaimistoineen sekä tuotenäytteineen on säilynyt alkuperäisessä asussaan. Verstaan yhteydessä oli myös savenvalajan asunto, huone ja keittiö. Kun uunikaakelien kysyntä väheni peltikuoristen uunien tultua muotiin, siirryttiin verstaassa kukkaruukkujen tekoon. Tilantarpeen pienetessä tehtiin verstaan yhteyteen yksi asuinhuone lisää. Löfmanin suvulta rakennus siirtyi Rauman museolle 1980-luvulla.


 

Kiikartorni

Alkuperäinen Kiikartorni sijaitsi satamassa, lähellä nykyistä merikoulua. Se valmistui vuonna 1892, raumalaisen purjelaiva-merenkulun huippukautena ja palveli sataman ja kaupungin ja sataman ja merellä liikkujien välistä tiedotustoimintaa. Säätietoja tornista viestitettiin vielä 1940-luvulla. Torni purettiin tarpeettomana 1956.
Nykyinen, Syväraumanlahden rannalla oleva näkötorni on tarkka kopio sataman tornista. Sieltä näkee kappaleen kauneinta raumalaista saaristo-maisemaa ja lisäksi sieltä voi tarkkailla pienvenesataman vilkasta liikennettä.

 
 

Rauman museon toimipisteiden osoitteet


Rauman museo

Postiosoite:
Kauppakatu 24
26100 Rauma

Puh. 044-5679183
Fax. 02-834 3524
Sähköposti: rauman.museo@rauma.fi


 
Näyttelytilat:

Vanha Raatihuone, merenkulkua, pitsiä, kaupunkikulttuuria
Kauppakatu 13
26100 Rauma
Puh. (02) 834 3532

Marela, laivanvarustajan koti
Kauppakatu 24
26100 Rauma
Puh. (02) 834 3528

Kirsti, merimiehen talo
Pohjankatu 3
26100 Rauma
Puh. (02) 834 3529
Avoinna kesällä.

Savenvalajan verstas, uunikaakelintekijän työhuone ja asunto
Nummenkatu 12
26100 Rauma
Avoinna kesällä.

Kiikartorni, näkötorni. Tarkka kopio satamassa sijainneesta 1892 pystytetystä tähystystornista Syväraumanlahden rannalla.
Avoinna kesällä.